Itä-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät tapasivat kansanedustajia eduskunnassa
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian, Etelä-Savon ammattiopisto Esedun, Savon ammattiopisto Sakkyn, Ylä-Savon ammattiopisto Ysaon ja Ammattiopisto Samiedun johto tapasi vaalipiiriensä kansanedustajia eduskunnassa tiistaina 8. lokakuuta. Tapaamisessa oli mukana 13 kansanedustajaa tai heidän avustajiaan. Itä-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät (ISAKO) kouluttavat vuosittain noin 50 000 nuorta ja aikuista uuteen ammattiin tai täydentämään osaamistaan.
Itä-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät ilmaisivat huolensa toisen asteen ammatilliseen koulutukseen kohdistuneista rahoitusleikkauksista ja niiden vaikutuksista koulutustarjontaan.
Keskustelussa oli myös TE2024-uudistus ja ammatillisen koulutuksen merkitys tavoitteiden toteuttamisessa, aikuiskoulutuksen voimakas vähentyminen ja sen vaikutukset työvoiman saatavuuteen, rahoitusuudistus ja työllisyyden aluekertoimen poiston negatiivinen lisävaikutus Itä-Suomen koulutuksen järjestäjien saamaan rahoitukseen. Lisäksi keskusteltiin tulevasta toiminnan ohjauksen kokeilulainsäädännöstä sekä myös erityisen tuen merkityksestä opiskelijoille.
Itä-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät tarjoutuivat toimimaan tiiviissä yhteistyössä käytännön arjen ja esitysten vaikutusten arvioimiseksi ammatillista koulutusta koskevissa muutoksissa.
– On tärkeää, että alueemme kansanedustajilla on riittävästi tietoa päättäessään ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöuudistuksista sekä myös säästötoimenpiteiden vaikutuksista alueellamme, kertoo Riverian kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen.
Kansanedustajat ja ammatillisen koulutuksen edustajat päättivät yhdessä lisätä säännöllistä vuoropuheluaan. Seuraava laajempi tapaaminen toteutetaan tulevan talven aikana. Samalla pyritään lisäämään kansalaisten tietoisuutta ammatillisen toisen asteen koulutuksesta ja keskustelua laaja-alaisesti koulutuksen muutoksista.
Lisätiedot
Valtion rahoitusleikkaukset ammatilliseen koulutukseen vaikuttavat Riverian toimintaan – yhtymähallitukselle esitetään yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian yhtymähallitus käsittelee 29.8.2024 kokouksessaan yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä tuotannollisin ja taloudellisin perustein.
Valtioneuvosto päätti kevään kehysriihessä leikata toisen asteen ammatillisen koulutuksen rahoitusta 100 miljoonalla eurolla ja opiskelijavuosia noin 8300 vuodesta 2025 alkaen. Opiskelijavuosileikkaus kohdennetaan erityisesti sellaisille koulutuksen järjestäjille, joiden opiskelijoilla on suoritettuna aikaisempia ammatillisia toisen asteen tutkintoja tai korkea-asteen tutkintoja.
Ammatillisen koulutuksen leikkaukset edellyttävät Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverialta säästötoimenpiteitä sekä toiminnan tehostamista. Tavoitteelliset opiskelijavuosivähennykset kohdistetaan Riveriassa ensisijaisesti tutkintoihin, joiden vaikuttavuus on heikko tai joilla on viime vuosina ollut vähäinen hakija- ja/tai kokonaisopiskelijamäärä.
Yhteistoimintaneuvotteluissa tavoitellaan valtionosuusrahoituksen vähentymistä vastaavaa 3,7 miljoonan euron kustannussäästöä toiminta- ja taloussuunnitelmakaudella 2025–2027. Valtionosuusrahoituksen väheneminen edellyttää talouden tasapainoon saamiseksi merkittäviä toiminnallisia muutoksia, palveluiden uudelleenjärjestämistä ja organisointia sekä ei-välttämättömien kustannusten tavoitteellista karsimista.
Käynnistettäväksi esitetty yhteistoimintamenettely koskee Riverian koko henkilöstöä. Toimenpiteillä voi olla vaikutusta henkilöstön asemaan, työtehtäviin ja palvelussuhteen ehtoihin. Henkilöstöön kohdentuvan vähennystarpeen arvioidaan olevan enintään 40 henkilötyövuotta. Henkilöstövaikutusten lopullinen määrä ja luonne täsmentyvät yhteistoimintaneuvotteluissa.
Yhteistoimintaneuvottelut on tarkoitus käydä kuntayhtymän ja henkilöstöä edustavien JUKOn, JHL:n ja Jytyn pääluottamusmiesten kesken.
Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen toteaa:
– Valtion päättämät rahoitusleikkaukset ovat kova isku koko ammatilliselle koulutukselle. Joudumme myös Riveriassa löytämään erilaisia ratkaisuja uuteen tilanteeseen. Henkilöstöön mahdollisesti kohdistuvat säästöt ovat valitettavia. Yhteistoimintaneuvotteluilla on tarkoitus turvata ammatillisen koulutuksen toimintaedellytykset ja työelämän tarpeiden mukainen työvoiman saatavuus Pohjois-Karjalassa.
– Vastataksemme muuttuneeseen tilanteeseen olemme käynnistäneet Riverian tulevaisuuskuvan 2035 rakentamisen. Syksyn 2024 tulevaisuustyöpajoihin on kutsuttu kattavasti työelämän, sidosryhmien ja omistajakuntien edustajia. Myös koko Riverian henkilöstö ja opiskelijat osallistuvat tulevaisuuskuvan rakentamiseen.
Riverian henkilöstölle on järjestetty infotilaisuus asiasta torstaina 22.8. aamupäivällä.
Lisätiedot
Työhyvinvointi ja taloudellinen tulos tukevat toinen toistaan
Jos planeettamme kantokyky on ylittynyt, niin on myös ihmisen. Joka neljäs suomalainen oireilee tai on vaarassa uupua työssä. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden ongelmat lisääntyvät vuosi vuodelta. Joka neljäs työssäkäyvä kokee myös yksinäisyyttä. Pandemian aikana tuottavuus lähti työpaikoilla nousuun, mutta työkyky heikentyi.
Työpäivämuotoilijan Aku Varamäen mukaan ratkaisu on hyvinvointikäsityksen muutos. Yhteiskunnan muuttuessa vanhat ajatukset hyvinvoinnista eivät enää päde. Palkka, kiireisyys, matkat, status on perinteisesti ajateltu hyvinvoinnin symboleina. Varamäen mukaan se ei kuitenkaan ole kestävää.
– Pitkään on ajateltu, että materiaalinen hyvinvointi lisää muuta hyvinvointia. Kun Suomea rakennettiin ja maa vaurastui, ihmisten elinikä piteni ja hyvinvointi lisääntyi. Tiettyyn rajaan asti. Nyt kehitys on pysähtynyt.
Workday Designersissa työpäivämuotoilijana työskentelevä Varamäki pohtii työkseen sitä, miten ihmiset jaksaisivat työssään ja voisivat paremmin. Varamäen mukaan katse pitäisi kääntää kohti kestäviä asioita, kuten ilo, kauneus, luottamus, merkityksellisyys, tieto, tyytyväisyys ja luottamus.
– Hyvinvointi ja taloudellinen tulos eivät sulje toisiaan pois, päinvastoin. Tyytyväinen ja hyvinvoiva työntekijä vaikuttaa positiivisesti myös taloudelliseen tulokseen.
Varamäki puhui toukokuun alussa järjestetyssä Riverian hyvinvoinnin ja terveyden juhlaseminaarissa. Palautumisen vallankumous -seminaari keräsi Sokos Hotel Kimmelin seminaarisalin täyteen palautumisesta ja hyvinvoinnista kiinnostuneita kuulijoita. Seminaarissa puhuivat Varamäen lisäksi tv-persoona Lorenz Backman, sekä psykoterapeutti Heidi Lindström ja mielenterveyshoitaja Arttu Vallenius. Lisäksi yritystarinan monikulttuurisesta työyhteisöstä kertoi joensuulaisen it-yritys Youpretin operatiivinen johtaja Maya Rytkönen. Riverian toiminnasta puhui hyvinvoinnin ja terveyden koulutusjohtaja Jere Mutanen.

Lisää itsemyötätuntoa
Päivän avannut juontaja Lorenz Backman avasi omakohtaisen kokemuksensa loppuunpalamisesta. Hän kertoi sairastuneensa ensimmäisen kerran jo 24-vuotiaana. Toipuminen kesti kymmenen vuotta. Backman puhuu toipumisen aikana oivaltamastaan uudesta ajattelutavasta palautumisen vallankumouksena.
Backman kysyi yleisöltä, kuinka monelle oma hyvinvointi on tärkeää. Kaikki salissa nostivat käden ylös. Kysyttäessä, kuinka moni merkitsee palautumiseen varatun ajan kalenteriin, käsien määrä väheni muutamaan.
– Ihmiset täyttävät kalenterin pelkillä työmerkinnöillä, vaikka kokevat palautumisen tärkeänä. Niin kauan kuin työn tulos on omaa hyvinvointia tärkeämpi, palautumista ei tule tapahtumaan, Backman huomautti.
Lorenz Backman itse on opetellut rakentamaan työpäivänsä niin, että sen sekaan mahtuu myös palauttavia taukoja. Tämä on ollut yksi isoimmista oivalluksista työuupumuksesta toipuessa.
– Kyse on itsensä kunnioittamisesta ja itsemyötätunnosta. Kun töitä tekee kohdistetummin ja järkevämmin, jää myös mahdollisuus palautumiseen.

Vuorovaikutus ja empatia ovat tärkeitä arvoja työelämässä
Mielenterveyshoitaja Arttu Vallenius ja psykoterapeutti Heidi Lindström puolestaan käsittelivät puheenvuorossaan vuorovaikutusta ja sen merkitystä työelämässä. Työelämä monimuotoistuu kovaa vauhtia, ja jopa 80 prosenttia ihmisistä kokee inklusiivisuuden tärkeäksi. Se kuitenkin aiheuttaa myös pelkoa ja sitä kautta ennakkoluuloja, jotka kuormittavat arkea.
– Turvallinen tila syntyy muun muassa vuorovaikutuksella ja kuuntelemalla. Empatia on tärkeä taito myös työelämässä, Vallenius totesi.
Hän myös muistutti, että yksi ihminen voi tulkita asiat eri tavalla kuin toinen, etenkin, kun he tulevat eri kulttuureista. Senkin vuoksi vuorovaikutus on erityisen tärkeää.
– Olkaa uteliaita, kysykää. Turvallisuudentunne syntyy yhteisistä pelisäännöistä.
Joensuulainen tulkkauspalveluyritys Youpret avasi monimuotoisen työyhteisön arkea. Yhtiö työllistää Pohjois-Karjalassa 70 henkilöä eri kansallisuuksista, minkä lisäksi heidän kauttaan työskentelee yli 1 000 tulkkia yli 100 kielellä. Työyhteisö on siis hyvin heterogeeninen.
Youpretin operatiivinen johtaja Maya Rytkönen kertoi oman kokemuksensa siitä, miltä tuntuu tulla ulkomaalaisena töihin Suomeen ja Joensuuhun. Venäläistaustainen Rytkönen muutti Suomeen 11 vuotta sitten ja on ollut mukana luomassa Youpretin työyhteisöä ja varmistamassa, että työntekijät voivat hyvin eivätkä esimerkiksi kuormitu liikaa.
– Nyt olen tässä kertomassa teille tätä tarinaa operatiivisen johtajan ominaisuudessa; maahanmuuttajanainen, joka on raskaana. Minusta se on aika hienoa, hän totesi.
Koneiden evoluutio -seminaarissa kurkistettiin teollisuuden ja biotalouden tulevaisuuteen
Riverian juhlavuoden seminaarien sarja starttasi vauhdikkaasti teollisuuden ja biotalouden Koneiden evoluutio -seminaarilla. Tapahtuma järjestetiin tiistaina 16. huhtikuuta Sokos Hotel Kimmelissä. Päivän juonsi Formula 1 -varikoiltakin tuttu toimittaja Mervi Kallio.
Päivän aiheena oli teollisuuden ja biotalouden kehittyvät teknologiat. Kehittyvä teknologia, digitaalisuus, lisääntyvä autonomia ja vaihtoehtoiset käyttövoimat muuttavat nyt vahvasti työelämän osaamistarpeita, ja siksi koulutuksessa on katsottava jatkuvasti tulevaisuuteen.
Ensimmäisenä puhujana kuultiin tekoälystrategia Katriina Vallia, joka puhui muun muassa tekoälyn mahdollisuuksista sekä datan avoimuudesta teollisuudessa. Digitalisaation myötä datan määrä kasvaa jatkuvasti, ja sitä kannattaa Vallin mukaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.
– Älkää pantatko tuottamaanne dataa, koska siitä voivat hyötyä monet muutkin, eikä se ole tiedon omistajalta mitään pois. Toki erikseen ovat salassa pidettävät tiedot, Valli neuvoi.
Koneiden tuottaman tiedon hyödyntämistä korosti myös Itä-Suomen yliopiston metsäteknologian professori Kalle Kärhä. Metsäluonnon monimuotoisuuden huomioiminen, mittaaminen ja raportointi ovat hänen mukaansa tulevaisuutta, jossa siintää uudenlaisia innovaatioita.
– Jos ihminen on mennyt kuuhun jo 50-luvulla, niin on ihme, jos ei esimerkiksi taimikonhoidossa tai harvennuksessa ole lähivuosina käytössä dataan pohjautuvaa konetta, joka hoitaa homman automaattisesti.
Metsäteollisuuden megatrendit, kuten koneellistuminen, automaatio ja vähäpäästöisyys, luovat ja ovat jo luoneet uudenlaisia tuotteita markkinoille.
– Kuitukankaat ja kehittyneet biopolttoaineet ovat tulevaisuudessa metsäteollisuuden arvokkaimpia tuotteita, Kärhä ennustaa.

Teollisuus tarvitsee kilpailukykyisempiä käyttövoimia
Lainsäädäntö ohjaa yhteiskuntaa kohti vähäpäästöisempää liikennettä. Sekä henkilö- että ammattiliikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat olivatkin yksi seminaarin kärkiteemoista. Autotuojat ja -teollisuus ry:n tekninen asiantuntija Markus Markkanen käsitteli puheenvuorossaan liikenteen sähköistymistä.
Henkilöliikenteessä vihreän siirtymän vauhti on Markkasen mukaan ollut viime vuodet hyvin nopeaa. Myös kaupunkiliikenteessä ollaan jo hyvin pitkälti sähköisiä. Työ- ja tuotantokäytössä sähköisten ensirekisteröintien määrä kasvaa koko ajan, vaikka valtaosassa käyttövoimana on yhä diesel. Sähköinen raskas kalusto on kuitenkin jo liikenteessä.
–On tärkeää, että infra toimii niin, että sähköinen raskas liikenne pystyy liikkumaan ongelmitta myös pienemmillä tieosuuksilla, Markkanen sanoi. – Toistaiseksi infra ei vielä siihen täysin riitä.
Käyttövoimavaihtoehtoja on nyt Markkasen mukaan tarjolla ennätyksellinen määrä. Niitä ovat bensa, diesel, kaasu, hybridit, kaasu ja vety. Markkanen uskookin, että kuluttajapuolella uusien polttomoottoriautojen myynti loppuu vuonna 2035. Raskaassa kalustossa kaikkien käyttövoimien merkitys on kuitenkin vielä suuri.
Samoilla linjoilla oli Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.
– Puunkorjuukoneet ja puutavara-autot ovat yksi suurimmista päästölähteistä metsäteollisuudessa. Niihin on löydettävä jokin muu käyttövoima kuin sähkö, esimerkiksi biopolttoaine.
Biopolttoaineita on Jaakkolan mukaan kehitettävä kustannustehokkaammiksi, että niiden käyttö teollisuudessa olisi kannattava. Se olisi myös yrityksille kilpailuetu.
– Vety voisi olla yksi musta hevonen, mutta sen kehitys on pitkässä puussa, hän jatkaa.
Hinta ratkaisee
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton metsä- ja ilmastoasiantuntijan Sari Koivulan mukaan Pohjois-Karjala on vihreän teollisuuden edelläkävijä, mutta innovaatiot eivät yllä kuluttajatasolle.
– Toivon, että yhteistyöllä löytäisimme yhdistelmän, joka tarjoaisi ratkaisuja myös siihen, miten maakunnissa voi liikkua vähäpäästöisesti. Ettei vain kehotettaisi muuttamaan Etelä-Suomeen, jossa joukkoliikenne on omaa luokkaansa.
Koivula muistuttaa, että uusimmat teknologiat myöskään henkilöliikenteessä eivät tule Pohjois-Karjalassa käyttöön yhtä nopeasti kuin Etelä-Suomessa.
– Pohjois-Karjalassa on vanha autokanta, koska autot ajetaan täällä loppuun. Hinta ratkaisee, kun kyseessä ovat vähätuloisemmat väestöryhmät. Riippuu siis paljon myös poliittisista päätöksistä, mihin tavan tallaajalla on varaa.

Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaisia osaajia
Vaihtoehtoiset käyttövoimat muuttavat myös työelämän osaamisvaatimuksia. Tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän ammattilaisia, joilla on osaamista merkkikohtaisesta diagnostiikasta, sähköisistä voimalinjoista, kuljettajaa avustavista järjestelmistä ja auton digitaalisista elementeistä.
– Tämä vaatii oppimista läpi työuran, Markkanen toteaa.
Riverian teollisuuden ja biotalouden koulutusjohtaja Pasi Kuuluvainen totesi omassa puheenvuorossaan, että Riverian päätehtävä on kouluttaa osaajia työelämään nyt ja tulevaisuudessa.
– Toimiva yhteistyö työelämän ja yritysten kanssa on avainasemassa, että tiedämme, millaisia koulutustarpeita siellä milloinkin on. Siten osaamme kehittää koulutustamme oikeaan suuntaan.
Riverian juhlavuoden seminaarien sarja jatkuu 7. toukokuuta Palautumisen vallankumous -seminaarilla. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!
Palautumisen vallankumous
Riveria palkittiin kolmanneksi parhaasta menestyksestä valtakunnallisissa ammattitaitokilpailuissa – opiskelijat toivat Pohjois-Karjalaan kymmenen mitalia
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Riveria on Suomen kolmanneksi parhaiten menestynyt oppilaitos vuoden 2023 valtakunnallisissa ammattitaidon SM-kilpailuissa. Taitaja-kilpailua järjestävä Skills Finland palkitsi Riverian opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämässä ammatillisen koulutuksen seminaarissa keskiviikkona 15. marraskuuta. Parhaiten kilpailuissa menestyi Tampereella toimiva Tredu ja toiseksi parhaana palkittiin Espoon seudun Omnia. Kisa oli tiukka, sillä Tredu sai 35, Omnia 31 ja Riveria 30 pistettä.
Taitaja2023-kilpailu järjestettiin toukokuussa Espoossa. Kilpailuun osallistui opiskelijoita 49 ammatillisesta oppilaitoksesta ympäri Suomen. Riverian opiskelijat toivat kilpailusta Pohjois-Karjalaan viisi kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia.
Palkittavat julkisti Skills Finland ry:n toiminnanjohtaja Marja Ekroth. Riverian pedagoginen johtaja Jatta Herranen kommentoi palkintoa tuoreeltaan:
– Tämä on meille tunnustus hyvin tehdystä työstä. Olemme todella ylpeitä opiskelijoistamme ja opetushenkilöstöstämme. Taitaja-kilpailujen isoin merkitys on tehdä ammatillista osaamista näkyväksi ja tarjota nuorille mahdollisuus näyttää osaamistaan ja myös intohimoaan oman alansa tekemiseen.
Herrasen mukaan Riveriassa on pitkät perinteet Taitaja-kilpailuissa. Kilpailujen tehtäviä hyödynnetään opetuksessa laajalti, mikä madaltaa opiskelijoiden kynnystä osallistua kilpailuun. Taitaja-toimintaan on myös muodostunut moniammatillinen yhteisö, jossa jaetaan pedagogista osaamista ja kilpailutoimintaan liittyvää tietämystä. Kilpailijoiden rekrytointiprosessi on selkeä ja mahdollisuudesta osallistua kilpailuun tiedotetaan kaikille opiskelijoille.
– Riveriassa olemme linjanneet, että jokaiselle meillä perustutkintoa opiskelevalle tarjoamme mahdollisuuden osallistua Taitajiin. Luotamme siihen, että arjen tekeminen ja taitojen oppimisen pedagogiikka tuottaa parhaan tuloksen, Herranen sanoo.
Seuraava Taitaja-tapahtuma järjestetään Kuopiossa 20.–23.5.2024.
Lisätiedot:
Janne Lilja
opiskeluyhteisön kehittäjä
janne.lilja@riveria.fi
050 405 7758
Jatta Herranen
pedagoginen johtaja
jatta.herranen@riveria.fi
050 075 5305
Riverialle opetus- ja kulttuuriministeriön kunniamaininta valtakunnallisessa laatupalkintokilpailussa
Perustelujen mukaan Riveria ansaitsee kiitosta siitä, miten se kehittää pohjoiskarjalaista elinkeinoelämää vahvassa yhteistyössä paikallisten yritysten ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverialle on myönnetty opetus- ja kulttuuriministeriön ja opetushallituksen järjestämässä ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailussa kunniamaininta. Opetus- ja kulttuuriministeriö toteaa Riverian työelämäyhteistyön ja opiskelijakuntatoiminnan olevan esimerkillistä. Huomionosoitus annettiin merkittävistä vahvuuksista verkostomaisessa toiminnassa ja vuorovaikutuksesta elinkeinoelämän kanssa.
Kunniamaininnan perusteluissa todetaan Riverian vahvan, maakunnallisen työelämäyhteistyön rakentuvan strategisiin ja systemaattisesti sijoitettuihin kumppanuuksiin. Elinkeinoelämä huomioidaan Riveriassa laajasti ja yhteistyöhön osallistuu kokohenkilöstö. Lisäksi työelämän tiimiauditointimalli vahvistaa työelämäyhteistyötä ja organisaation oman toiminnan laadun kehittämistä.
Riverian verkostoyhteistyö Pohjois-Karjalan muiden oppilaitosten kanssa on syvää, strategista ja palvelee opiskelijoita vaativasta erityisestä tuesta korkeakouluihin. Opiskelijatoiminta on Riveriassa osa organisaation kehittämistä, ja se on järjestetty erinomaisesti ja siihen osallistutaan laajasti. Perusteluissa todetaan työelämän olevan erittäin tyytyväinen kumppanuuteen Riverian kanssa.

Palkinnot jaettiin tiistaina 14. marraskuuta Kotkassa järjestetyssä Ammatillisen koulutuksen seminaarissa. Laatupalkintoa haki 11 koulutuksen järjestäjää, joista palkittiin Helsingissä toimiva AEL Amiedu ja Savonlinnassa toimiva Samiedu. Kunniamaininnan sai Riverian lisäksi Suomen Diakoniaopisto (SDO). Opetushallituksen mukaan hakemusten taso oli tänä vuonna erittäin korkea.
Ammatillisen koulutuksen laatupalkinnot myönnetään tunnustuksena toiminnan, sen jatkuvan kehittämisen ja tulosten laadusta sekä esimerkillisestä työstä ammatillisen koulutuksen kehittämisessä. Vuosittain vaihtuvilla painopistealueilla kiinnitetään huomioita koulutuspoliittisesti tärkeisiin teemoihin. Tänä vuonna kilpailun teema oli verkostomainen toimintatapa ja kumppanuudet ammatillisen osaamisen kehittämisessä.
”Ilman ulkoista palautetta toiminnan kehittäminen ei olisi mahdollista”
Riverian rehtorin Esa Karvisen mukaan jo pelkkä laatupalkintokilpailuun osallistuminen vaatii rohkeutta ja vahvaa uskoa omaan toimintaan, sillä kilpailussa on asetettava organisaatio avoimesti ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioitavaksi.
– Loppujen lopuksi kysymys on halusta oman toiminnan kehittämiseen alueen opiskelijoiden ja työelämän parhaaksi. Se oli myös Riverian tarkoitus osallistuessa laatupalkintokilpailuun, Karvinen sanoo.

Riverian pedagoginen johtaja Jatta Herranen odottaa mielenkiinnolla arviointiryhmän palauteraporttia kuntayhtymän vahvuuksista ja kehittämiskohteista.
– Ilman ulkoista palautetta toiminnan kehittäminen ei olisi mahdollista
Sekä Karvisen että Herrasen mukaan saumaton yhteistyö eri tahojen kanssa on aina ollut Riverian vahvuus ja toisaalta ainoa vaihtoehto tulokselliselle toiminnalle. Yhtymävaltuuston puheenjohtajan Ville Toivasen mukaan kehitettävää on vielä kumppanuuksien laadun syventämisessä.
– Nämä kumppanuudet näkyvät niin meille uusina opiskelijoina kuin opiskelijoille harjoittelupaikkoina ja tulevina työpaikkoina. Me tarvitsemme työelämää ja työelämä meidän tuottamiamme ammattilaisia, Toivanen totesi puheessaan.
Kunniamainintaa juhlitaan Riveriassa ainakin yhteisin kakkukahvein. Lisäksi pian alkava juhlavuosi antaa monta tilaisuutta juhlia myös tätä menestystä.
Riverian yhtymähallitus kokoontui kesätauon jälkeen
Yhtymähallituksen puheenjohtaja Sanna Rissanen: ”Tutkitusti voidaan sanoa, että Riverian maine on hyvä”
Riverian yhtymähallitus kokoontui kesätauon jälkeen torstaina 24.8.2023 syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa Joensuussa. Kokouksessa esiteltiin Riverian tuloksia T-Median Luottamus ja maine 2023 ‑tutkimuksesta, joka selvitti ammatillisten oppilaitosten mainetta kansalaisten keskuudessa. Tutkimuksen kohteena oli 28 ammatillisen koulutuksen järjestäjää. Tammi-helmikuussa 2023 toteutetussa kyselytutkimuksessa vastaajia oli kaikkiaan 6 052 henkilöä.
Kokouksessa alustuksen pitäneen T-Median Susanna Saarenpään mukaan Luottamus ja maine ‑menetelmä seuraa niitä maineen osa-alueita, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä suhteessa tutkittavaan organisaatioon. Kun suuri yleisö luottaa organisaatioon, ovat he valmiimpia myös tukemaan organisaation toimintaa ja esimerkiksi valmiimpia hyväksymään sen, että organisaation toimintaa rahoitetaan verovaroin.
Tulosten mukaan Riverian maine on tasoltaan hyvä ja laadultaan tasainen eikä sisällä mitään ilmeisiä heikkouksia. Riverian maine on selkeästi parempi kuin ammatillisen koulutuksen maine yleensä. Parhaimman mainearvosanan on suuren yleisön arvioimana saanut Riverian tuotteet ja palvelut (3,67 asteikolla 1–5). Tuotteiden ja palveluiden lisäksi Riverian toiminta koetaan avoimeksi ja läpinäkyväksi; hallintomaine on hyvällä tasolla 3,66. Vastaajien arvion mukaan Riveria kuulee ja ymmärtää sidosryhmiään.
Yhtymähallituksen puheenjohtaja Sanna Rissanen pitää Riverian tuloksia Luottamus ja maine ‑tutkimuksessa hyvinä.
Riveria toimii koko maakunnassa ja kantaa suuren vastuun toisen asteen ammatillisen koulutuksen toteuttamisesta Pohjois-Karjalassa. Mainetutkimuksen tulokset vahvistavat, että Riveria on luotettu ja arvostettu yhteistyökumppani.
Yhtymähallituksen puheenjohtaja Sanna Rissanen

Kokouksessaan Riverian yhtymähallitus päätti lisäksi muun muassa 1.8.2023 uudistuneen organisaation koulutusjohtajien virkavalintojen vahvistamisesta sekä johtavien viranhaltijoiden sijaisjärjestelyistä. Lisäksi käsittelyssä oli Riverian osavuosikatsaus 30.6.2023. Tarkemmin yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjaan voi tutustua tästä.
Lisätietoja:
Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen
puh. 050 327 8191, esa.karvinen@riveria.fi
Riveriasta vahva edustus EuroSkills Gdansk 2023 -kilpailuissa
Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestetään Puolan Gdanskissa 5.–9.9.2023. Suomesta kilpailuun osallistuu virallinen ammattitaitomaajoukkue, johon kuuluu 25 kilpailijaa ja 22 eksperttiä. Suomen joukkue osallistuu yhteensä 21 lajiin.
EuroSkills Gdansk 2023 -kilpailussa on yhteensä 43 lajia, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen eri ammatteja lähihoitajasta hitsaajaan ja kokista sähköasentajaan. Kilpailijoita on yhteensä 600 ja kävijöitä AmberExpo-messukeskukseen odotetaan 100 000.
Riveriasta kilpailuun osallistuu kolme kilpailijaa:
Anna-Sofia Tiainen, Car Painting (automaalaus)
Juho Korhonen, Electrical Installations (sähköasennus)
Selina Pippuri, Hotel Receptioning (matkailu)



Ekspertit toimivat kilpailussa asiantuntijoina ja tuomareina. Ekspertit ovat usein ammatillisia opettajia, ja kilpailuvalmennusta tehdäänkin osana ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyötä. Riveriasta lehtori Tommi Kaasinen toimii eksperttinä automaalauksessa. Tiimipäällikkö Juha Liiten puolestaan toimii Skills-lajipäällikkönä sähköasennuksessa.
Suomen joukkueen kilpailuun kokoaa ja lähettää Skills Finland ry yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten kanssa.
Suomen osallistumisen tavoite EuroSkills-kilpailuissa on suomalaisen huippuosaamisen kehittäminen ja ammatillisen koulutuksen eurooppalaisen yhteistyön vahvistaminen. EuroSkills-kilpailun lisäksi ammattitaitomaajoukkue osallistuu myös kansainvälisiin WorldSkills- ja Abilympics-kilpailuihin. Skills Finland on yleishyödyllinen yhdistys, joka edistää ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa kilpailu- ja valmennustoiminnan avulla.
Automaalauksessa kilpaileva Anna-Sofia Tiainen kommentoi ammattitaitokilpailuihin osallistumista seuraavasti:
”Kilpailutoiminnassa kiehtoo itsensä haastaminen kisatehtävillä ja paineen alla työskentely. Parasta on myös tutustua uusiin kilpailijoihin ja valmentajiin. Kisassa näkee paljon tuttuja edellisistä kisoista kuten WorldSkillseistä. On kiva myös nähdä millä tavalla kisat on järjestetty, kun WorldSkillsit jouduttiin järjestämään eri maissa. Olimme pienellä porukalla oman kilpailulajin kanssa,” Anna-Sofía toteaa.
Anna-Sofian mielestä ammattitaitokilpailuihin osallistuminen kehittää todella paljon omaa ammattitaitoa: ”Kisatehtävien harjoittelussa pääsee tutustumaan tarkemmin tuotteiden teknisiin tietoihin ja saattaa jopa tutustua itselle aikaisemmin tuntemattomaan tuotteeseen. Kisapaikalla pääsee tutustumaan oman alan ammattilaisiin ja heiltä saa usein vinkkejä työskentelyyn kisan jälkeenkin. Kisatehtävien aikana voi tulla virheitä ja jos niitä tulee, niin niiden ratkaiseminen on oppimisen paikka. Pysytkö rauhallisena ja keksitkö nopeasti ratkaisun,” Anna-Sofia jatkaa.
Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen pitää ammattitaitokilpailuja erinomaisena tapana opiskelijalle päästä verkostoitumaan ja havaitsemaan omaa osaamistaan suhteessa valtakunnalliseen ja kansainväliseen osaamiseen.
”Ammattitaitokilpailuissa mukana olleet opiskelijat ovat kertoneet, että opinnoista muistaa erityisesti kilpailukokemuksen ja se kantaa muistona läpi elämän”.
Riveria on menestynyt ammattitaitokilpailuissa hyvin. ”Menestys kertoo opetuksen ja ohjauksen hyvästä tasosta, jota henkilökuntamme tarjoaa”, Karvinen lisää.
Lisätietoja kilpailusta: Euroskills2023 Gdańsk – EuroSkills is an international, cyclical event whose task is to promote professional skills.
Lisätietoja Suomen maajoukkueesta: Maajoukkue :: SkillsFinland
Riveria katukoristurnauksessa
Lauantaina 12.8. järjestettiin Jetset-katukoristurnaus Motonet-hallissa Joensuussa.
Riveria osallistui turnaukseen kahdella henkilökunnasta ja opiskelijoista koostuvalla joukkueella.
Riveria pääsi näyttämään seuraavien yritysten kanssa taitojaan: AD Varaosamaailma, Vatupassi, Bangla, Riikosen kotileipomo, Jet Set, Ilmakangas, Kuljetusliike Kettunen ja Ilona. Tuli voittoja ja häviöitä, mutta todellisuudessa tässä koristurnauksessa kaikki olivat voittajia!
Joukkueissa pelasivat rehtori Esa Karvinen, koulutusjohtaja Antti Pietarinen, opiskelijat Elmeri Pirhonen (rakennus), Jesperi Kärki (liiketalous), Heikki Sikiö (turvallisuus), Saku Kukkonen (metsä) sekä vahvistuksena Atte Alitupa (lukio) ja Ivan Fatianov (Riveriasta valmistunut merkonomi). Ivan voitti myös koko turnauksen heittokisan.





