Ammatillisen koulutuksen suosio kasvussa – Riveriaan lähes 400 hakemusta enemmän kuin edellisessä yhteishaussa
Kevään 2025 perusopetuksen jälkeinen yhteishaku päättyi eilen 18. maaliskuuta. Kaikkiaan hakemuksia saapui Riveriaan 4 329 hakemusta, kun luku oli viime vuonna 3 933. Ensisijaisia hakijoita Riveriaan oli 1 111, joista 881 oppivelvollisia. Ensisijaisten hakijoiden määrä nousi viime vuodesta 66:lla. Ensisijaisuudella tarkoitetaan kohdetta ja paikkakuntaa, jonka hakija on merkinnyt ensimmäiseksi toiveekseen.
Myös Riverian vetovoimaisuus kasvoi yhteishaussa viime vuodesta. Vetovoimaisuutta mittaava aloituspaikkojen ja ensisijaisten hakijoiden suhdeluku oli nyt 1,3, kun se viime vuonna oli 1,1.
Vetovoimaisimpia tutkintoja olivat ajoneuvoalan, tieto- ja viestintätekniikan, pintakäsittelyn ja logistiikan perustutkinnot. Eniten ensisijaisia hakijoita oli sosiaali- ja terveysalalle (144), ajoneuvoalalle (117), sähkö- ja automaatioalalle (90), liiketoiminta-alalle (77) sekä hius- ja kauneudenhoitoalalle (72). Tutkintokoulutukseen valmentavaan TUVA-koulutukseen haki 37 ensisijaista hakijaa.
– Ajoneuvoala, metsäala sekä tieto- ja viestintätekniikka ja talotekniikka kiinnostivat hakijoita edellistä vuotta selvästi enemmän. Maakunnan työvoimatarpeiden näkökulmasta ilahduttavaa on, että hakijoita on myös kone- ja tuotantotekniikkaan, sähkö- ja automaatioalalle sekä sosiaali- ja terveysalalle. Vastaavasti lisää hakijoita olisimme kaivanneet rakennusalalle, jossa ensisijaisten hakijoiden määrä väheni lähes puolella, toteaa prosessi- ja koulutusjohtaja Jatta Herranen.
Yksikkötasolla tarkasteltuna vetovoima on kasvanut viime vuoteen verrattuna eniten Valtimolla sekä Joensuun Niskalassa ja Peltolassa.
Kevään 2025 yhteishaussa hakijamäärät koulutusyksiköittäin:
Koulutusyksiköt | Ensisijaiset hakijat | Kaikki hakemukset | Haun aloituspaikat |
Riveria, Joensuu | 902 | 3691 | 586 |
Riveria, Kitee | 43 | 147 | 65 |
Riveria, Lieksa | 38 | 114 | 45 |
Riveria, Nurmes | 39 | 133 | 50 |
Riveria, Outokumpu | 44 | 141 | 49 |
Riveria, Valtimo | 45 | 103 | 34 |
Kaikki yhteensä | 1 111 | 4 329 | 829 |
Yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan 12.6.2025. Valittujen on otettava opiskelupaikka vastaan viimeistään 26.6.2025.
Noin yksi kolmasosa Riverian tutkinto-opiskelijoista hakeutuu ammatilliseen koulutukseen yhteishaun kautta. Jatkuva haun kautta, joka on avoinna joustavasti ympäri vuoden, hakeutuu koulutukseen kaksi kolmasosaa kaikista tutkinto-opiskelijoista.
– Ammatillinen koulutus on erinomainen vaihtoehto nuorelle. Tehtävämme Riveriassa on luoda polku ja osaaminen opiskelijan unelma-ammattiin siten, että hän työllistyy tai jatkaa korkeakoulussa valmistumisensa jälkeen, toteaa kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen.
Lisätiedot

Herranen Jatta
prosessi- ja koulutusjohtaja
Tutkintokoulutus ja työelämäyhteistyö
Riveriasta valmistuneet tutkinnon suorittajat 1.1.–31.1.2025
Riveriasta valmistui tammikuussa 2025 yhteensä 161 tutkinnon suorittajaa.
Eri tutkintoasteittain heitä valmistui seuraavasti:
Perustutkinto 110
Ammattitutkinto 41
Erikoisammattitutkinto 10
Eri koulutusyksiköittäin tutkintoja suoritettiin seuraavasti:
Joensuu 129
Kitee 11
Lieksa 3
Nurmes 4
Outokumpu 14
- Ajoneuvoalan perustutkinto | Lipponen, Juho Fabian, Liperi
- Autoalan perustutkinto | Nupponen, Jere Johannes Raafael, Joensuu
- Elintarvikealan perustutkinto | Tatarynau, Aliaksei, Lieksa
- Elintarvikealan perustutkinto | Tiaskorpi, Sofia Ruusa Johanna, Liperi
- Elintarvikejalostuksen ammattitutkinto | Palviainen, Jari Jorma Juhani, Lieksa
- Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto | Hirvonen, Ninni Marketta, Joensuu
- Isännöinnin ammattitutkinto | Lepikkö, Joa Roni Juhani, Kontiolahti
- Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | Kummunmäki, Terhi Soma Tuulia, Outokumpu
- Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | Leväpelto, Minttu Karoliina, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Antikainen, Sari Anneli, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Karvonen, Sanna Mari, Outokumpu
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Pölönen, Anni Mirjami, Kitee
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Varis, Heikki Ensio, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Vatlina, Elena, Joensuu
- Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto | Hillebrandt, Jaakko Petteri, Outokumpu
- Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto | Muhonen, Veeti Antti Juhani, Kitee
- Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto | Torvinen, Joona Matias, Kontiolahti
- Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto | Heikura, Jouni Tero Juhani, Kontiolahti
- Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto | Horttanainen, Juuso Eemeli, Joensuu
- Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto | Kiiskinen, Janne Kristian, Joensuu
- Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto | Kinnunen, Pasi Pekka Antero, Joensuu
- Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto | Korhonen, Jouni Matti Kalevi, Kontiolahti
- Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto | Kosonen, Henrik Antti Juhana, Joensuu
- Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto | Kuivalainen, Jari Antero, Joensuu
- Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto | Laatikainen, Timo Tapani, Ilomantsi
- Koneasennuksen ja kunnossapidon ammattitutkinto | Turunen, Henri Marko Tapio, Joensuu
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Kaarela, Valtteri Hannunpoika, Lempäälä
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Korte, Jere Ossi Johannes, Rauma
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Kuhlman, Joni Tapani, Vesilahti
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Kuusipalo, Jussi August Victor, Turku
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Laatikainen, Juuso Tapio Kasper, Helsinki
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Patjas, Tomi Antti Taneli, Järvenpää
- Kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalvelujen erikoisammattitutkinto | Tervo, Taisto Kalervo, Nurmes
- Liiketoiminnan ammattitutkinto | Leinonen, Mikko Oskari, Kontiolahti
- Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto | Nenonen, Elina Katriina, Joensuu
- Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto | Svahn, Mirva Inkeri, Liperi
- Liiketoiminnan perustutkinto | Karvonen, Essi Katariina, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Louhelainen, Veeti-Valtteri, Juuka
- Liiketoiminnan perustutkinto | Ovaskainen, Taina Maritta, Liperi
- Liiketoiminnan perustutkinto | Romanova, Natalia, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Ruponen, Pinja Olivia, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Räty, Santtu Eeli Antero, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Räty, Ville Veeti Mikael, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Tiittanen, Nuutti Matias, Kitee
- Liiketoiminnan perustutkinto | Voutilainen, Mike Sami Hermanni, Joensuu
- Logistiikan perustutkinto | Osipov, Ilia, Joensuu
- Logistiikan perustutkinto | Puhakka, Justus Viljami, Liperi
- Luontoalan ammattitutkinto | Suortti, Simo Aleksi, Lappeenranta
- Maatalousalan perustutkinto | Kukkuri, Marika, Joensuu
- Maatalousalan perustutkinto | Mustonen, Minna Kristiina, Joensuu
- Maatalousalan perustutkinto | Simonen, Oskari Jimi Valtteri, Kitee
- Matkailualan perustutkinto | Timonen, Mari Kaarina, Nurmes
- Media-alan ammattitutkinto | Aaltonen, Janne Samuel, Helsinki
- Media-alan ammattitutkinto | Fröberg, Tomi Olavi, Joensuu
- Media-alan ammattitutkinto | Nikunen, Tuukka Tapani, Kouvola
- Media-alan ammattitutkinto | Urhonen, Pyry Jaakko Johannes, Tampere
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Epifanova, Mariia, Joensuu
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Okkonen, Leevi Jani Waltteri, Outokumpu
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Polozkova, Ekaterina, Joensuu
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Radusheva, Polina, Joensuu
- Metsäalan perustutkinto | Sonne, Arttu Jarkko Olavi, Joensuu
- Mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto | Ntaba, Noora Tatjana, Liperi
- Pintakäsittelyalan perustutkinto | Hedman, Elias Eemeli, Kontiolahti
- Prosessiteollisuuden ammattitutkinto | Mustonen, Joni Matias, Lieksa
- Puhevammaisten tulkkauksen erikoisammattitutkinto | Kankkunen, Jonna Kristiina, Kuopio
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto | Pasanen, Mikko Jesse Tapani, Kuopio
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto | Huuska, Outi Kristiina, Joensuu
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto | Tofferi, Raija Anita, Joensuu
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto | Hirvonen, Tomi Heikki, Joensuu
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto | Keinänen, Tomi Matias, Kontiolahti
- Puutarha-alan perustutkinto | Koivulehto-Korhonen, Miia Susanna, Kontiolahti
- Puutarha-alan perustutkinto | Pelkonen, Aila Helena, Juuka
- Rakennusalan perustutkinto | Golik, Vladimir, Joensuu
- Rakennusalan perustutkinto | Keronen, Anton Otto Valtteri, Joensuu
- Rakennusalan perustutkinto | Ponkilainen, Misa Marika, Juuka
- Ravintola- ja catering-alan perustutkinto | Busygin, Kirill, Helsinki
- Ravintola- ja catering-alan perustutkinto | Hirvonen, Janni Mari Annika, Joensuu
- Ravintola- ja catering-alan perustutkinto | Krohns, Elvi Johanna, Joensuu
- Ravintola- ja catering-alan perustutkinto | Pöllänen, Viivi Julia, Joensuu
- Ravintola- ja catering-alan perustutkinto | Volkov, Oleg, Joensuu
- Ruokapalvelujen ammattitutkinto | Naumanen, Minna Emilia, Outokumpu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Gvozdevskaia, Tatiana, Juuka
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Lehikoinen, Katri Anita, Juuka
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Leinonen, Aatu Heikki, Lieksa
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Lirkin, Rita, Kitee
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Mutanen, Netta Noora Janina, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Parviainen, Jani Petteri, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Pyykkönen, Tiina Karoliina, Kontiolahti
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Pöllänen, Ida Lea Anastasija, Ruokolahti
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Ryhänen, Ilona Maria, Kontiolahti
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Tukiainen, Minna Eliisa, Rääkkylä
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Tuomainen, Sanni Kaisa Hannele, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Vilesova, Tatiana, Joensuu
- Sähkö- ja automaatioalan ammattitutkinto | Partanen, Jari Juhani, Joensuu
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Kettunen, Tatu Veikka, Joensuu
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Kuosmanen, Arttu Reko Valdemar, Liperi
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Matikainen, Jonne Juho Petteri, Kitee
- Talonrakennusalan erikoisammattitutkinto | Koistinen, Timo Paavo Petteri, Liperi
- Tanssialan perustutkinto | Herd, Mimmi Fiia Kristiina, Kuopio
- Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto | Kettunen, Niina Hannele, Juuka
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto | Ecevit, Mazlum, Joensuu
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto | Hämäläinen, Juha Pekka, Joensuu
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto | Komu, Mari Helena, Joensuu
- Turvallisuusalan perustutkinto | Mikkonen, Juha Petteri, Joensuu
- Vammaisalan ammattitutkinto | Hiltunen, Teemu Juhani, Kontiolahti
- Vanhustyön erikoisammattitutkinto | Roivainen, Jaana Hannele, Joensuu
- Yrittäjyyden ammattitutkinto | Miettinen, Katja Hannele, Kontiolahti
Onnittelut kaikille valmistuneille!
Ammatillinen koulutus turvaa kasvun, lisäleikkauksia ei tarvita
Kannanotto
Me ammatillista koulutusta sekä työ- ja elinkeinoelämää edustavat järjestöt olemme huolissamme siitä, että ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat leikkaukset jatkuvat. Tämä lisäisi työelämän pulaa ammattiosaajista ja vaarantaisi talouskasvun.
Hallitus leikkasi vuonna 2024 ammatillisen koulutuksen rahoitusta 120 miljoonalla eurolla, mikä heikentää koulutuksen järjestäjien toimintaedellytyksiä. Leikkaukset vaarantavat alueellisen koulutustarjonnan riittävyyden, kaventavat jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia ja heikentävät huoltovarmuutta. Uhkana on, että yritykset, kunnat ja hyvinvointialueet eivät saa tarvitsemiaan ammattiosaajia. Työelämä kärsii jo nyt osaajapulasta.
Koulutustason nosto edellyttää, että yhä useampi ammatillisen tutkinnon suorittanut nuori jatkaa korkeakouluun. Perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen siirtyvillä tulee olla riittävät valmiudet saavuttaa työelämässä vaadittava ammattitaito sekä jatkaa korkeakouluopintoihin. Riskinä on myös, että vieraskielisten (19 prosenttia opiskelijoista) potentiaali jää korkeakoulujen ulkopuolelle, mikäli koulutusjärjestelmä ei tunnista heidän mahdollisuuksiaan. Väylän ammatillisesta koulutuksesta korkea-asteelle on toimittava sujuvasti.
Vuonna 2023 ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa oli lähes joka viides 20-29-vuotiaista. Tärkeää on tarjota kaikille mahdollisuus ammattiosaamiseen. Ammatillinen koulutus kantaa merkittävän yhteiskuntavastuun niistä opiskelijoista, jotka tarvitsevat tavanomaista enemmän tukea. Koulutus vähentää työttömyys- ja syrjäytymisriskiä, lisää tuottavuutta ja ylläpitää yhteiskuntarauhaa.
Ammatillista koulutusta kehitetään jatkuvasti. Rahoitukseen, oppimisen tukeen ja toiminnanohjaukseen tehtävät uudistukset parantavat laatua ja vaikuttavuutta. Onnistumisen edellytyksenä on, että koulutuksen järjestäjillä on riittävät toiminnalliset ja taloudelliset resurssit vastata yksilöiden ja työelämän osaamistarpeisiin.
Suurin osa ammatilllisen koulutuksen opiskelijoista on aikuisia. Ammattiosaajat tarvitsevat myös tulevaisuudessa mahdollisuuksia vaihtaa työuralla suuntaa tai hankkia lisää osaamista mm. ammatti- ja erikoisammattitutkinnoilla sekä hyödyntämällä oppisopimusta.
Työurien pidentyessä ja työelämän vaatimusten muuttuessa osaamisen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä. Tarpeet kasvavat nopeammin kuin niihin suunnattu rahoitus. Kustannuksia ei voi jättää vain työntekijöiden tai työnantajien vastuulle.
Yli puolet ammatillisen koulutuksen järjestäjistä pitää todennäköisenä, että hallituksen jo tekemien leikkausten takia säästö- tai sopeutustoimia joudutaan aloittamaan tai käynnistämään uudelleen vuoden 2025 aikana. Leikkaukset osuvat erityisen kipeästi jatkuvaan oppimiseen ja työelämän tarpeisiin. Lisäleikkaukset vaarantaisivat ammatillisen koulutuksen toimintaedellytykset.
Koulutuksesta ei pidä leikata.
Helsingissä 19.2.2025
Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Pro
Ammattosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Autoalan Keskuslitto ry
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Elinkeinoelämän Oppilaitokset EOL ry
Elintarviketeollisuusliitto ry
Energiateollisuus ry
Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS rf
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Kaupan Liitto ry
Kemianteollisuus ry
Keskuskauppakamari
Kiinteistötyönantajat ry
Kirkon työmarkkinalaitos
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry
Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto MTK
Metsäteollisuus ry
Opetusalan Ammattjärjestö OAJ ry
Palvelualojen ammattliitto PAM ry
Palvelualojen työnantajat PALTA ry
Rakennusliitto ry
Rakennusteollisuus RT ry
Sivistysala ry
STTK ry
Teknologiateollisuus ry
Teollisuusliitto ry
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry
Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Suomen Isännöintiliitto ry
Suomen Kuntaliitto
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry
Suomen Oppisopimusosaajat ry
Suomen Yrittäjät ry
Viherympäristöliitto ry
Lisätiedot:
Peter Pahlman, asiantuntija, peter.pahlman@amke.fi, 040 015 1324, Ammattosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry
Helmi-Lotta Nieminen vaihtoi lukion amikseen – ”Opin parhaiten tekemällä”
Joensuulainen kasvatus- ja ohjausalan opiskelija Helmi-Lotta Nieminen, 17, päätti lukion ensimmäisen luokan jälkeen kuunnella sydäntään ja vaihtoi lukion ammattikouluun. Joensuun normaalikoulussa peruskoulunsa käynyt Helmi-Lotta oli aina haaveillut työstä lasten parissa, mutta jatkoi suoraan norssin lukioon, koska sinne menivät myös kaverit.
– Ysillä yhteishaussa lukio ja kasvatus- ja ohjausala olivat tasavahvoja vaihtoehtoja, mutta sosiaalinen paine vei lopulta lukion puolelle, hän kertoo.
Ensimmäisen lukiovuoden aikana Helmi-Lotta kuitenkin huomasi, ettei lukio ehkä ollutkaan hänen juttunsa. Hän halusi päästä tekemään asioita lukemisen sijaan.
– Olen sellainen, että opin tekemällä. Tiesin myös, että haluan työskennellä lasten kanssa ja että tulisin joka tapauksessa lukion jälkeen Riveriaan. Päätin säästää aikaa ja vaihtaa amikseen, hän toteaa.
Vaikka kavereiden reaktiot ensin hieman pelottivat, he ymmärsivät Helmi-Lotan päätöksen.
– He sanoivat, että minusta huomasi, etten ollut onnellinen, Helmi-Lotta muistelee.
Uusi alku Riveriassa
Riverian Niittylahden-kampuksella Helmi-Lotta löysi itsensä keskeltä monimuotoista opiskelijayhteisöä. Hänen ryhmässään on vain kuusi opiskelijaa, mutta ryhmä on sitäkin tiiviimpi.
– Meillä on tosi erilaisia persoonia, ja mukana on eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia opiskelijoita. On hienoa oppia erilaisista kulttuureista, hän kertoo.
Ammatillinen opiskelu on tarjonnut runsaasti mahdollisuuksia työelämäkokemukseen. Opiskelijat pääsevät alusta asti työskentelemään lasten ja nuorten parissa.
– On ihanaa, miten meihin luotetaan ja uskotaan. Tunnen olevani oikeassa paikassa, Helmi-Lotta sanoo.
Luonteva suhde lapsiin
Helmi-Lotta on aina pitänyt lapsista. Hän on sukunsa nuorin, eikä lähipiirissä ole juuri ollut pieniä lapsia, mutta työskentely pikkuisten parissa sujuu luonnostaan.
– Lapset ovat ihania: heidän ilonsa ja positiivisuutensa on tarttuvaa. Huomasin kasiluokan TET-jaksolla päiväkodissa, että myös lapset tykkäävät minusta.
Helmi-Lotta uskoo, että omat positiiviset kokemukset päiväkodista ovat olleet omiaan ammattihaaveiden muotoutumisessa. Lapsuus Kanervalan päiväkodissa on jäänyt muistoihin idyllisenä. Helmi-Lotan unelmatyöpaikka olisi samankaltainen pieni päiväkoti jossakin rauhallisessa ympäristössä luonnon lähellä.
– Olisi ihanaa opettaa lapsia liikkumaan luonnossa ja että olisi aikaa kohdata jokainen yksilönä. Monikulttuurisuus olisi tulevaisuuden työpaikassa plussaa, hän kertoo.
Helmi-Lotta haaveilee varovaisesti jatkavansa ammattikoulusta sosionomiopintoihin. Se on vielä kaukainen haave, mutta hän tietää, että tie väyläopintojen kautta ammattikorkeakouluun on yksi mahdollisuus sen toteuttamiseen.

Tanssista itseilmaisua ja iloa
Opiskelun lisäksi Helmi-Lotta harrastaa tanssia. Hän on tanssinut suurimman osan elämästään, jo 11 vuotta.
– Aloitin hiphopilla, ja nyt harrastan voguea ja twerkkiä. Tykkään esiintyä ja olla esillä, olen tällainen ekstrovertti, hän kuvailee.
Tanssi on Helmi-Lotalle tapa ilmaista itseään. Sen parissa hän ei koskaan ole kokenut arvostelua tai negatiivisuutta.
– Tanssi on mahtava harrastus, jonka avulla voi kertoa niin paljon.
Kun Helmi-Lotta lopetti lukion, häntä harmitti se, ettei hän pääsisi osallistumaan kovasti odottamiinsa vanhojen tansseihin. Hän sai kuitenkin asian järjestymään opettajiensa kanssa, ja hän tanssii norssin wanhoissa ystävänsä kanssa helmikuussa.
– Minulle on tosi tärkeää, että tämä onnistui. Riveriassa ollaan oltu asian suhteen tosi ymmärtäväisiä ja kannustavia.
Suomessa vietetään 31.1. historian ensimmäistä ammattiosaamisen päivää, jonka suojelijana toimii opetusministeri Anders Adlercreutz.
Ammattiosaaminen = kädet + pää + sydän
Suomessa vietetään tänään 31.1. historian ensimmäistä ammattiosaamisen päivää, jonka suojelijana toimii opetusministeri Anders Adlercreutz.
Ammatillinen koulutus on syntynyt työelämän tarpeesta kehittää ammattiosaamista. Ajan saatossa työelämän muutokset ovat haastaneet ammattiosaamisen. Moni asia on kuitenkin pysyvää. Nimittäin ammattiosaamista aina tarvitaan, kuten myös niitä, jotka sitä kehittävät.
Tulevaisuudessa teknologinen kehitys vaikuttaa työelämään. Työn murros muuttaa työtehtäviä, työn organisointia ja ammattiosaamisen tarvetta. Väestökehitys, alueellinen keskittyminen, maahanmuutto, geopoliittiset muutokset ja vihreä siirtymä vaikuttavat tulevaisuuden rakenteisiin. Myös nuorten asenteet ja arvomaailman muutokset vaikuttavat ammattiosaamisen kehittymiseen.
Tulevaisuudessa geneeristen taitojen osaamisen merkitys lisääntyy. Luku-, kirjoitus- ja matemaattiset taidot, digivalmiudet, itsensä johtaminen, sosiaaliset taidot, kommunikaatio- ja vuorovaikutustaidot sekä ongelmanratkaisukyky ja jatkuva oppiminen ovat olennaisia tulevaisuuden ammattiosaamisessa.
Ammatillinen koulutus on syntynyt työelämän tarpeesta kehittää ammattiosaamista. Ajan saatossa työelämän muutokset ovat haastaneet ammattiosaamisen. Moni asia on kuitenkin pysyvää. Nimittäin ammattiosaamista aina tarvitaan, kuten myös niitä, jotka sitä kehittävät.
Ammattiosaaminen kehittyy aina yhteistyössä työelämän kanssa. Ilman tätä yhteistyötä tarvittavaa ammattiosaamista ei voi saavuttaa. Ammatillisesta koulutuksesta on muodostumassa palvelukokonaisuuden ekosysteemi, joka rakentuu pääosin digitaalisten palveluiden ja työelämäkumppanuuksien varaan. Fyysinen palveluinfrastruktuuri ei häviä, mutta sen rooli pienenee merkittävästi, ja koulutuksen saavutettavuus turvataan nykyisistä poikkeavilla uusilla tavoilla. Työelämän ammattiosaamisessa tutkintojen merkitys vähenee ja pienempien osaamiskokonaisuuksien tarve lisääntyy.
Ammattiosaamisen merkitys elinvoimaiselle yhteiskunnalle, työelämälle ja ihmiselle itselleen on ollut ja tulee olemaan edelleen suuri. Maailman ja työelämän muuttuessa ammattiosaamisen sisältö tulee kuitenkin poikkeamaan nykyisestä. Joka tapauksessa yhteiskunta ei pyöri ilman ammattiosaamista, joka syntyy ainutlaatuisella tavalla käsien, pään ja sydämen yhteistyöllä.
Kirjoittaja
Johtaja, oletko valmis rajuun rakkauteen? Helena Kastikainen tarjoaa uudenlaisia näkökulmia johtajuuteen
Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, mutta nykyhetken murros tuntuu monista poikkeuksellisen nopealta ja vaativalta. Tämä johtuu erityisesti siitä, että työpaikoilla on samanaikaisesti useita eri sukupolvia, joilla on erilaiset arvot ja toimintatavat. Lisäksi digitaalinen murros on luonut sukupolvien välille kuilun, joka tuntuu toisinaan vaikealta ylittää.
Uusi sukupolvi, niin sanottu young talent, haastaa työelämässä vanhempien sukupolvien näkemyksiä ja totuttuja toimintatapoja. Tämä voi johtaa ristiriitoihin ja jopa törmäyskurssille. Sarjayrittäjä ja kouluttaja, yhtenä Suomen nuorimmista tavaratalojohtajistakin tunnettu Helena Kastikainen kuitenkin korostaa, että monimuotoisuus työyhteisössä on ennen kaikkea voimavara.
– Monimuotoisuus on tutkittu menestystekijä. On tärkeää oppia näkemään ihmisten erilaiset vahvuudet ja hyödyntämään niitä. Ei joko tai, vaan sekä että, Kastikainen painottaa.
Hänen mukaansa vahvuusajattelu on menestyksen kannalta ratkaisevaa. Työyhteisön menestys syntyy siitä, että kaikkien osaamista ja potentiaalia tuetaan. Tämä edellyttää kuitenkin oikeanlaista johtajuutta.
Johtajan on nähtävä vahvuudet
Kastikaisen mukaan esihenkilön tärkein tehtävä on luoda työyhteisö, jossa jokainen pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan. Tämä vaatii johtajilta jatkuvaa kehittymistä ja omien taitojen päivittämistä.
– Johtajuutta voisi verrata vanhaan puhelimeen. Eihän kukaan käytä enää Nokian 3110:ä, vaikka se olikin aikoinaan huippulaite. Se ei toimi nykyajassa. Samalla tavalla myös johtamisen vaatimukset ovat muuttuneet ja johtajan taitoja on päivitettävä, Kastikainen kuvailee.
Hän uskoo, että konservatiiviset johtajat tarvitsevat joskus pientä ravistelua ottaakseen vastuuta ja kohdatakseen uudenlaiset haasteet.
– Tarjoan koulutuksissani rajumpaa rakkautta, Kastikainen kiteyttää.
Johtajuus on tietoinen valinta
Kastikainen haastaa perinteiset käsitykset johtajuudesta. Suomessa on edelleen vallalla ajatus, että johtajan paikka on luonnollinen seuraus uralla etenemisestä. Hän kuitenkin korostaa, että johtajuus on ennen kaikkea työ, jota on haluttava tehdä.
– Johtajan on kysyttävä itseltään, miksi hän on johtaja. Johtajuus ei ole vain asema, vaan tietoinen valinta. Johtajan on haluttava ratkaista ongelmia, kuunnella, kohdata ja johtaa, Kastikainen muistuttaa.
Työelämän murros ei ole ohi – se on jatkuva prosessi. Kastikaisen sanoma on selvä: menestys syntyy monimuotoisuuden arvostamisesta ja taitavasta johtamisesta, joka vastaa ajan haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Vinkki
Ihmisten sitouttaminen on lopulta aika yksinkertaista. Kun osoitat, että olet kiinnostunut työntekijöistäsi, he sitoutuvat sinuun ja tehtäviinsä paremmin. Milloin olet viimeksi kysynyt henkilöstöltäsi, mitä heille kuuluu?
Kouluttaja
Helena Kastikainen on sarjayrittäjä, johtaja ja tietokirjailija, joka tunnetaan Suomen nuorimpana tavaratalojohtajana. Helena nousi johtotehtäviin vain 23-vuotiaana.
Kastikaisen esihenkilötyötä käsittelevä esikoisteos Pikkupomosta johtajaksi valittiin Vuoden talouskirjojen listalle ja sitä käytetään liiketalouden oppilaitoksissa opetusmateriaalina.
Helenan laaja kokemus kattaa esihenkilötyöskentelyä aina perinteisestä kivijalkaliiketoiminnasta täysin etänä toimiviin asiantuntijatiimien johtamiseen.

Tule mukaan koulutukseen!
Näkökulmia johtamiseen -luentosarja on Riverian ja Karelia-ammattikorkeakoulun järjestämä luentosarja johtajuudesta. Luentosarja kattaa vuosittain neljä johtamisen ja esihenkilötyön ajankohtaiseen teemaan pureutuvaa aamupäiväluentoa.
Riveria luopuu viestipalvelu X:n käytöstä
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä poistuu viestipalvelu X:stä (ent. Twitter) tammikuun 2025 aikana. Päätöksen taustalla on X:n toiminnassa ja yleisessä keskustelukulttuurissa tapahtuneet muutokset. Päätös koskee Riverian @riverialainen-nimistä päätiliä.
Olemme seuranneet aktiivisesti X:n ympärillä käytävää keskustelua ja palvelun kehitystä. Vuosi sitten päätimme pidättäytyä X:n käytöstä siinä tapahtuneiden muutosten ja toimintaa leimanneen ennakoimattomuuden vuoksi. Nyt olemme päättäneet, että Riveria luopuu X:n käytöstä kokonaan ja kuntayhtymän tili palvelussa lopetetaan.
Myös monet muut toimijat ovat arvioineet X:n käyttöä viestinnässään, ja useat eri organisaatiot ovat päättäneet jo luopua viestipalvelu X:n käytöstä. Riveria seuraa tätä samaa kehityskulkua.
Jatkamme edelleen viestintää sosiaalisessa mediassa muun muassa Instagramissa, Facebookissa, LinkediInissä ja TikTokissa. Seuraamme myös mielenkiinnolla uusien kanavien mahdollisuuksia eri kohderyhmien tavoittamiseen.
Lisätiedot

Kokko Teemu
Henkilöstö- ja viestintäjohtaja
Henkilöstö- ja viestintäpalvelut
Monialainen yhteistyö vei kestävän kehityksen oppimisen uudelle tasolle
Kestävän kehityksen integroiminen koulutukseen on yksi ammatillisen koulutuksen tärkeimmistä ajankohtaisista haasteista. Riverian koordinoimassa kansainvälisessä Multidisciplinary Sustainable Development in VET -hankkeessa yhdistettiin opiskelijoita ja osaajia eri aloilta luomaan konkreettisia ratkaisuja kestävän kehityksen haasteisiin.
Hanke keskittyi kolmeen kestävän kehityksen teemaan: komposiittimuoveihin Suomessa, vedensuodatukseen Saksassa ja energiaratkaisuihin Belgiassa. Kansainväliset intensiivijaksot, yritysvierailut ja käytännön tehtävät konkretisoivat kestävän kehityksen periaatteita opiskelijoille.
Erityisen mieleenpainuva kokemus oli Brysselissä järjestetty EU-päätöksentekoon perustuva roolipeli. Yritysyhteistyö antoi opiskelijoille arvokkaita näkemyksiä kestävän kehityksen käytännöistä työelämässä.
– Oli hienoa nähdä, kuinka opiskelijat omaksuivat roolinsa ja ottivat tilanteen vakavasti, kertoo Riverian kansainvälisyyden koordinaattori Ara Hayrabedian.
Hankkeen oppeja hyödynnetään Riverian tulevissa projekteissa, ja sen kehittämää monialaista mallia suositellaan muillekin oppilaitoksille. Esitehtäviä ja roolipelimallia voidaan soveltaa eri aloille ja opiskelijaryhmille, ja kehitteillä on myös uusia -hankkeita, joissa opitun pohjalta rakennetaan entistä laajempia kokonaisuuksia.
Lue lisää Multidisciplinary Sustainable Development in VET -hankkeesta ja sen tuloksista Opetushallituksen sivuilta.
Riveriasta valmistuneet tutkinnon suorittajat 1.11.–31.12.2024
Riveriasta valmistui 1.11.–31.12.2024 yhteensä 362 tutkinnon suorittajaa.
Eri tutkintoasteittain heitä valmistui seuraavasti:
Perustutkinto 261
Ammattitutkinto 80
Erikoisammattitutkinto 21
Eri koulutusyksiköittäin tutkintoja suoritettiin seuraavasti:
Joensuu 275
Kitee 17
Lieksa 16
Nurmes 16
Outokumpu 32
Valtimo 6
- Ajoneuvoalan perustutkinto | Arnberg, Jonna Maria, Viitasaari
- Ajoneuvoalan perustutkinto | Tiainen, Anna-Sofia, Joensuu
- Elintarvikealan perustutkinto | Alisov, Kirill,
- Elintarvikealan perustutkinto | Grigoreva, Elena, Nurmes
- Elintarvikealan perustutkinto | Kiiski, Susanna Rosa Emilia, Joensuu
- Elintarvikealan perustutkinto | Kochetkov, Matvei, Helsinki
- Elintarvikealan perustutkinto | Suokas, Semen, Lieksa
- Elintarvikealan perustutkinto | Turunen, Säde Venla Orvokki, Joensuu
- Elintarviketeollisuuden ammattitutkinto | Hentunen, Jouni Tapani, Kaavi
- Energia-alan erikoisammattitutkinto | Korhonen, Janne Markus, Kontiolahti
- Energia-alan erikoisammattitutkinto | Volotinen, Waltteri Aleksanteri, Tohmajärvi
- Esitys- ja teatteritekniikan ammattitutkinto | Pitkänen, Henna-Mari, Kuopio
- Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto | Majoinen, Petra Teresa, Joensuu
- Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto | Nieminen, Johanna Kristiina, Kontiolahti
- Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto | Veselova, Anastasia, Joensuu
- Isännöinnin ammattitutkinto | Eskelinen, Ville Juhani, Kontiolahti
- Isännöinnin ammattitutkinto | Hämäläinen, Manu Petri, Joensuu
- Isännöinnin ammattitutkinto | Karhu, Susanna Emilia, Joensuu
- Isännöinnin ammattitutkinto | Leppänen, Elias Jalmari, Joensuu
- Isännöinnin ammattitutkinto | Rautiainen, Heli Susanna, Joensuu
- Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto | Husso, Tarja Helena, Tohmajärvi
- Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto | Koivuniemi, Suvi-Sirkku, Kitee
- Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto | Takanen, Jussi Petteri, Kontiolahti
- Kaivosalan ammattitutkinto | Kyllönen, Niko Petteri, Kuhmo
- Kaivosalan ammattitutkinto | Laine, Timo Juhani, Varkaus
- Kalatalouden ammattitutkinto | Sotti, Kasperi Armas, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | Auvinen, Satu Susanna, Outokumpu
- Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | Davidsson, Nina Susanna, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | Pietarinen, Anne Maarit, Tohmajärvi
- Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | Puhakka, Pirkko Liisa, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | Puhakka, Kati Helena, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto | Vartio, Virpi Johanna, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Hirvonen, Aleksi Henrik, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Inberg, Miia Maria, Kitee
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Jolly, Meaherun Neassa, Vantaa
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Komu, Susanna Hilma, Kontiolahti
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Kärki, Ella Julia, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Nevala, Erika Ida Maria, Pyhäjoki
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Päivelin, Paula Maria, Kontiolahti
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Pääkkönen, Niina Johanna, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Tuononen, Meiju Karita, Nurmes
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Vartiainen, Nico Pekka Juhani, Joensuu
- Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto | Vikki, Aatos Pekka Ilmari, Joensuu
- Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto | Airaksinen, Aapo Topias, Kitee
- Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto | Bagge, Ransom Ntiege, Outokumpu
- Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto | Heinonen, Veka Iikka Samuli, Kitee
- Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto | Karjalainen, Elina Josefiina, Taivalkoski
- Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto | Nyberg, Linnea Emilia, Kitee
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Granlund, Heidi Johanna, Janakkala
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Haili, Jukka Olavi, Helsinki
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Heikkinen, Jari Kalevi, Hämeenlinna
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Iso-Koivisto, Jussi Antero, Janakkala
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Karimi, Yousofali, Tampere
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Kekkonen, Juha-Petteri, Espoo
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Koponen, Iina Eerika, Tohmajärvi
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Koskinen, Timo Heikki Antero, Tampere
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Lindroos, Jari Juhani, Forssa
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Matilainen, Tanja Maria, Espoo
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Niemelä, Toni Mikael, Espoo
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Rantalainen, Anssi Olavi, Porvoo
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Rossi, Antero Seppo Aleksi, Vantaa
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Saarinen, Olli Ilmari, Hämeenlinna
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Siaala, Furas Khalid Dhanun, Vantaa
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Siedlecki, Jakub, Valkeakoski
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Syrjälä, Petri Tapio, Hämeenlinna
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Turunen, Miro Matias, Joensuu
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Törmälä, Sulo Augusti, Hämeenlinna
- Kuljetusalan ammattitutkinto | Ylönen, Pertti Samuli, Kerava
- Liiketoiminnan ammattitutkinto | Lievonen, Satu Maarit, Rääkkylä
- Liiketoiminnan ammattitutkinto | Sarkkinen, Kaisa Tellervo, Joensuu
- Liiketoiminnan ammattitutkinto | Savolainen, Lotta Henriikka, Joensuu
- Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto | Huikuri, Terja Anneli, Kontiolahti
- Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto | Häkkänen, Pia Hannele Maaria, Mikkeli
- Liiketoiminnan perustutkinto | Biktagirova, Olga, Lieksa
- Liiketoiminnan perustutkinto | Brussueva, Elena, Tohmajärvi
- Liiketoiminnan perustutkinto | Dolgusheva, Vasilina, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Domnick, Kiira Jemina, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Hakala, Arttu Elias, Outokumpu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Janttonen, Anu Kristiina, Kontiolahti
- Liiketoiminnan perustutkinto | Korhonen, Ida-Maria Albertiina, Lieksa
- Liiketoiminnan perustutkinto | Laakkonen, Jani Petteri, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Lainpelto, Emilia Aurora, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Leppänen, Essi Loviisa, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Lipsanen, Anita Maria, Kitee
- Liiketoiminnan perustutkinto | Pehkonen, Kimmo Kalervo, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Räsänen, Nea Maria, Joensuu
- Liiketoiminnan perustutkinto | Räty, Väinö Noa Jalmari, Kontiolahti
- Liiketoiminnan perustutkinto | Tähtitaivas, Dimitri Robin Richard, Liperi
- Liiketoiminnan perustutkinto | Volnukhina, Sofia, Lieksa
- Logistiikan perustutkinto | Hiltunen, Roni Otto Tapani, Joensuu
- Logistiikan perustutkinto | Hyvärinen, Raimo Onni Aulis, Joensuu
- Logistiikan perustutkinto | Kautto, Tomi Petteri, Ilomantsi
- Logistiikan perustutkinto | Kärnä, Timo Tapio, Nurmes
- Logistiikan perustutkinto | Shishkova, Maria, Joensuu
- Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto | Auvinen, Mari Susanna, Kontiolahti
- Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto | Juvonen, Kimmo Samuli, Kontiolahti
- Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto | Kormilainen, Taru Katariina, Joensuu
- Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto | Tiitinen, Anne-Mari, Kontiolahti
- Lähiesihenkilötyön ammattitutkinto | Turunen, Sanna Kaarina, Kontiolahti
- Maanmittausalan perustutkinto | Kokkonen, Marja Kaarina, Kuopio
- Maarakennusalan ammattitutkinto | Hiltunen, Ilpo Veli Oskari, Outokumpu
- Maarakennusalan ammattitutkinto | Huuska, Toni Johannes, Ilomantsi
- Maarakennusalan ammattitutkinto | Volotinen, Petri Kalevi, Ilomantsi
- Maatalousalan ammattitutkinto | Mattila, Nina Carita, Kitee
- Maatalousalan ammattitutkinto | Myllynen, Ulla Kristiina, Nurmes
- Maatalousalan ammattitutkinto | Pashkovska, Anastasiia, Juva
- Maatalousalan perustutkinto | Eronen, Emilie Vilhelmiina, Polvijärvi
- Maatalousalan perustutkinto | Hakkarainen, Anna Helena Maria, Nurmes
- Maatalousalan perustutkinto | Hutri, Mona Henriikka, Savonlinna
- Maatalousalan perustutkinto | Kaskiniemi, Pinja Aleksandra, Liperi
- Maatalousalan perustutkinto | Laukkanen, Akseli Elias, Kitee
- Maatalousalan perustutkinto | Pellinen, Oona-Riia Anneli, Ilomantsi
- Maatalousalan perustutkinto | Rissanen, Jonna Henrietta, Joensuu
- Maatalousalan perustutkinto | Savolainen, Tessa Susanna, Kitee
- Maatalousalan perustutkinto | Suppola, Nea Hannele, Savonlinna
- Maatalousalan perustutkinto | Timoskainen, Henna-Liisa Annikki, Vantaa
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Danko, Vlada, Outokumpu
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Hirvikoski, Antti Ensio, Tampere
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Härkönen, Roosa Emilia, Joensuu
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Kaunisto, Juho Matias, Koski tl
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Kuokkanen, Juulia Iida Amanda, Joensuu
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Laukkanen, Elias Aabraham, Joensuu
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Martiskainen, Enni Milana, Joensuu
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Rantanen, Miikka Pekka August, Pälkäne
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Riikari, Milla Marja Pauliina, Kustavi
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Rubleva, Ekaterina, Helsinki
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Sormunen, Mikko Johannes, Loimaa
- Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto | Virolainen, Jenna Tuulikki, Outokumpu
- Metsäalan perustutkinto | Haverinen, Julius Jere Juhana, Nurmes
- Metsäalan perustutkinto | Karttunen, Mikko Samuel, Kontiolahti
- Metsäalan perustutkinto | Karttunen, Toni Elmeri, Liperi
- Metsäalan perustutkinto | Kärki, Iivari Aleksanteri, Lieksa
- Metsäalan perustutkinto | Pekkonen, Paavo Kalle Samuel, Kajaani
- Mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto | Juntunen, Antti Jussi Oskari, Joensuu
- Mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto | Korhonen, Elina Jutta Helena, Joensuu
- Mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto | Mutanen, Marika Birgitta, Liperi
- Mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto | Mutanen, Mia Kristiina, Joensuu
- Mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto | Puoskari, Jonna Marjukka, Nurmes
- Mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto | Pakarinen, Virve Marja Carita, Polvijärvi
- Opastuspalvelujen ammattitutkinto | Mononen, Katja Annika, Kuopio
- Pintakäsittelyalan perustutkinto | Miettinen, Emmi Elina, Outokumpu
- Prosessiteollisuuden ammattitutkinto | Metsäkoski, Jenni Jemina, Kitee
- Prosessiteollisuuden ammattitutkinto | Mustonen, Hasse Aapo Hermanni, Kitee
- Prosessiteollisuuden perustutkinto | Kärkkäinen, Sami Juhani, Lieksa
- Puhevammaisten tulkkauksen erikoisammattitutkinto | Maaranen, Hanna-Liisa, Imatra
- Puhevammaisten tulkkauksen erikoisammattitutkinto | Pasanen, Jenni Elina, Rovaniemi
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto | Seppänen, Lauri Harald Salomo, Joensuu
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto | Tolonen, Thutsanee, Joensuu
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto | Karjalainen, Timo Antero, Joensuu
- Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto | Turunen, Riitta Anneli, Nurmes
- Rakennusalan perustutkinto | Ahponen, Simo Taneli, Nurmes
- Rakennusalan perustutkinto | Asikainen, Oskari Kristian, Joensuu
- Rakennusalan perustutkinto | Eronen, Sanni Maria, Kontiolahti
- Rakennusalan perustutkinto | Hannukainen, Niko Oskari, Joensuu
- Rakennusalan perustutkinto | Karttunen, Vesa Tapio, Outokumpu
- Rakennusalan perustutkinto | Kniazev, Ivan, Nurmes
- Rakennusalan perustutkinto | Kähkönen, Jasu Oskari, Nurmes
- Rakennusalan perustutkinto | Perttilahti, Minna Talvikki, Joensuu
- Rakennusalan perustutkinto | Törrönen, Kalle Valtteri, Joensuu
- Rakennusalan perustutkinto | Voutilainen, Arttu Kristian, Joensuu
- Ravintola- ja catering-alan perustutkinto | Hossain, Eftakher, Joensuu
- Ravintola- ja catering-alan perustutkinto | Ostomatii, Iuliia, Lieksa
- Ravintola- ja catering-alan perustutkinto | Shlikhunov, Sergei, Joensuu
- Ravintolan asiakaspalvelun ammattitutkinto | Karttunen, Jenna Emilia, Polvijärvi
- Ravintolan asiakaspalvelun ammattitutkinto | Ovaskainen, Toni Joonas Juhani, Polvijärvi
- Ruokapalvelujen ammattitutkinto | Kaasinen, Anna Pauliina, Outokumpu
- Ruokapalvelujen ammattitutkinto | Vaittinen, Minna Maria, Kitee
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Ahonen, Iida Katariina, Liperi
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Asikainen, Janne-Pekka, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Bali, Iuliia, Lieksa
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Bessonova, Nadezhda, Nurmes
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Haimilahti, Olivia Adelina, Kontiolahti
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Halimi, Mari Hannele, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Halonen, Maria Merikukka, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Hamunen, Fanni Josefiina, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Hietanen, Noora Ida Hannele, Rovaniemi
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Hiltunen, Petra Irene, Lieksa
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Hwang, Il, Rääkkylä
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Iurova, Liubov, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Jalkanen, Elina, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Juvonen, Marjut Johanna, Kitee
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Kallinen, Tomi Juhani, Liperi
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Kempas, Miika Eelis, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Kinnunen, Iisa Elena Karoliina, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Kokkonen, Henna Elina, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Koljonen, Henna Susanna, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Koponen, Sanni, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Kukkonen, Mirva Helinä, Juuka
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Laasonen, Suvi Johanna, Liperi
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Laine, Katri Anniina, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Lampinen, Joni Markus, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Lehikoinen, Jatta Emilia, Juuka
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Luostarinen, Tanja Maria, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Metsäpelto, Mariia, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Mustalahti, Kirsi Maarit, Liperi
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Mustonen, Susanna Marjaana, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Ojamo, Minna Katariina, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Pesonen, Teija Susanna, Liperi
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Phoenix, Daniel Lucas, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Piipponen, Mirkka Eerika, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Pirinen, Jimi Antero, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Raita, Kiia Aurora, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Rautiainen, Vilma Adalmiina, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Räsänen, Eira Johanna, Kuopio
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Saavalainen, Siiri Anni Elina, Kajaani
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Surakka, Elina Annika, Pyhäjoki
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Tikkanen, Sanna Maarit, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Timofeev, Sergei, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Tuominen, Viivi Pirjo Helena, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Tuovinen, Laura Hanna Maria, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Turunen, Janna Oona Rebekka, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Törrönen, Heli Johanna, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Udodigwe, Olabola Taye, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Vasileva, Dina, Joensuu
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Vasilevskaya, Svetlana, Nurmes
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto | Zaitceva, Daria, Joensuu
- Sähkö- ja automaatioalan ammattitutkinto | Voutilainen, Eetu Aleksi, Joensuu
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Alfimenkov, Iaroslav, Joensuu
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Chumak, Gennadii, Joensuu
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Dzhigil, Andrey, Pello
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Happonen, Aku-Petteri Mikael, Kitee
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Laakkonen, Joona Juhana, Kitee
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Lintunen, Jesse Valtteri, Joensuu
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Matveinen, Heikki Tapani, Kontiolahti
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Matveinen, Teemu Taneli, Joensuu
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Määttä, Jyrki Aatos, Kontiolahti
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Olkkonen, Lauri Juhani, Liperi
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Pehkonen, Jesse Eemil Joonatan, Lieksa
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Valtola, Aada Esteri, Lieksa
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto | Vuorisalo, Elias Aaron, Joensuu
- Taideteollisuusalan perustutkinto | Hakala, Lasse Eero Tapio, Joensuu
- Taideteollisuusalan perustutkinto | Jönsson, Felicia Nina, Joensuu
- Taideteollisuusalan perustutkinto | Kettunen, Aino Matilda, Joensuu
- Taideteollisuusalan perustutkinto | Kozlova, Mariia, Joensuu
- Taideteollisuusalan perustutkinto | Lindström, Sirje Camilla, Joensuu
- Taideteollisuusalan perustutkinto | Luostarinen, Sanna Aino Kaarina, Joensuu
- Taideteollisuusalan perustutkinto | Mustajärvi, Otto Aimo Aatos, Tohmajärvi
- Taideteollisuusalan perustutkinto | Räty, Nea Elisabet, Joensuu
- Taideteollisuusalan perustutkinto | Safiulina, Anna, Joensuu
- Talotekniikan perustutkinto | Karhinen, Aatu Juho Ilmari, Heinävesi
- Tanssialan perustutkinto | Kuisma, Debi Helmi Irene Orvokki, Outokumpu
- Tekstiili- ja muotialan perustutkinto | Ahonen, Sonja Eveliina, Ruokolahti
- Tekstiili- ja muotialan perustutkinto | Alekseeva, Galina, Joensuu
- Tekstiili- ja muotialan perustutkinto | Boehm-Tiainen, Aija Hannele, Rääkkylä
- Tekstiili- ja muotialan perustutkinto | Lehtola, Annastiina Rebekka, Joensuu
- Tekstiili- ja muotialan perustutkinto | Leinonen, Aino-Maija, Joensuu
- Tekstiili- ja muotialan perustutkinto | Sinkkonen, Veera Kristiina, Joensuu
- Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto | Kauppi, Ville Petteri, Joensuu
- Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto | Tahvanainen, Noora Iina Annika, Joensuu
- Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto | Aimasmäki, Juhamatti, Outokumpu
- Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto | Korpelainen, Henri Markus, Joensuu
- Tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto | Lehikoinen, Matti Kalevi, Joensuu
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto | Hyvärinen, Salla Tarina, Kontiolahti
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto | Kaltiainen, Mari Eveliina, Joensuu
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto | Kuosmanen, Kimmo Kasperi, Joensuu
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto | Lehikoinen, Petri Olavi, Joensuu
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto | Leppänen, Jenni Ilona, Kontiolahti
- Tuotantotekniikan ammattitutkinto | Saarelainen, Timo Eemeli, Polvijärvi
- Vanhustyön erikoisammattitutkinto | Nevalainen, Anna-Maria, Nurmes
- Yrittäjyyden ammattitutkinto | Tanninen, Paula Hannele, Joensuu
Julkaisemme riveria.fi -sivuilla vain julkaisuluvan antaneiden tutkinnon suorittajien nimet.
Onnittelut kaikille valmistuneille!